W
Etusivu
Kalenteri

                                         Seutu-Rastien Historiaa !!!  
Laatija:  Tapani Lintula; 2.11.2009, Oulun yliopisto.
Kärsämäeltä lähtöisin ja Seutu-Rastien kävijä....

Suunnistuksen historia Pyhäjokialueella 

ja 20-vuotta Seuturasteja sen osana

Oulun yliopisto

Historiatieteet

Kandidaattitutkielma

2.11.2009

Tapani Lintula

SISÄLLYSLUETTELO

JOHDANTO......................................................................................................................3

1.Seuturastit löytävät paikkansa Pyhäjokilaakson suunnistuskartoille..............................6
1.1. Seuturastien maaperä – eli suunnistuksen vaiheita Pyhäjokilaaksossa ennen Seuturasteja ja vuotta 1986....................................................................................6
1.2. Hynttyyt yhteen 1986 – 1987 …...................................................................10
1.3. Menestyksen vuodet huipentuvat Pyhis-yhteisseuraan 1988 – 1995............14
2. Aallon pohjalta uudelle harjalle...................................................................................18
2.1. Aallon pohjalla 1996 – 1999.........................................................................18
2.2. Uuden nousun ja kukoistuksen 2000-luku 2000 – 2005...............................22
LOPPUSANAT................................................................................................................29
LÄHTEET JA TUTKIMUSKIRJALLISUUS.................................................................30

LIITTEET

JOHDANTO

 Suunnistus kehittyi viimeistään 1800-luvun aikana useissa maissa, muun muassa Ruotsissa, osana sotilaskoulutusta. Urheilulajiksi se muuntui vuonna 1897 Norjassa kun Bergenissä järjestettiin ensimmäiset suunnistuskilpailut. Suomeen suunnistus levisi Ruotsista lähinnä sotilas- ja suojeluskuntapiireihin 1920-luvulle tultaessa. Vasta 1930-luvulla lajia alettiin harrastaa siviiliurheiluna, ennen kaikkea suomenruotsalaisissa urheilupiireissä. Tuolloin laji oli levinnyt lähinnä Etelä-Suomeen; Helsingin, Tampereen ja Keravan ollessa lajin varhaisia keskuksia.¹

 Lajin vakiiinnutettua olemassaolonsa järjestäytyivät sen harrastajat 1935 Suomen Urheiluliiton (SUL) alaisuuteen perustetun suunnistamisvaliokunnan muodossa. Tuolloin muun muassa hyväksyttiin ensimmäiset kansalliset lajisäännöt ja pidettiin ensimmäiset Suomen mestaruuskilpailut.² Vaikka koulutusta ja lajityötä tehtiin ympäri maata ei suunnistus levinnyt ennen sotia juurikaan Etelä- ja Kaakkois-Suomen sekä Jyväskylän seudun ulkopuolelle. Tähän syynä oli ennen kaikkea kunnollisten karttojen puute.³ Kaupunkien ulkopuolella tosin harrastettiin suojeluskunnissa tiedustelujuoksua, joka oli lähellä suunnistusta, mutta sisälsi sotilaallisia elementtejä, kuten ammuntaa.⁴

 Jo ollessaan SUL:n alaisia olivat suunnistajat toimineet varsin itsenäisesti, joten oli luonnolista perustaa oma lajiliitto – Suomen Suunnistamisliitto (SSL) – heti sotien jälkeen 1945. SSL:n synnyttyä myös Työväen Urheiluliitto (TUL) otti suunnistuksen ohjelmaansa. Lajia alettiin suurella innostuksella kehittää ja levittää koko kansan urheiluksi koko maassa.⁵ Omaa kieltään lajin valtakunnallisesta kasvusta kertoo luokiteltujen seurojen määrän nelinkertaistuminen 71:stä 281:een vuosina 1956 – 1966. Tämän jälkeen luokiteltujen seurojen määrä kasvoi hieman, mutta vakiintui noin 300 tienoille 1970-luvulla. Toinen kasvua hyvin kuvaava tilasto on luokitellut suunnistajat joita vuonna 1956 oli 2810, vuonna 1962 6194, 1968 8712, 1976 11787 ja vuonna 1980 13872. Kasvu on siis ollut huomattavaa ja ripeimmillään 1960-luvulla. Täytyy samalla muistaa että luokiteltujen suunnistajien lisäksi lajia harrastaa myös lukuisa joukko luokittelemattomiakin liikkujia; esimerkiksi vuoden 1980 seurailmoitusten perusteella heitä löytyi noin 10 000 eli lähes yhtä paljon kuin luokiteltujakin suunnistajia.⁶

 Tutkimukseni kohteena on suunnistusharrastus Pyhäjokilaaksossa sekä ennen kaikkea vuonna 1986 alkanut Seuturastit iltarasti-ilmiö ja sen vaikutus suunnistuksen kehitykseen alueella. Tähän liittyen tarkastelen myös iltarastisarjaa järjestävien seurojen välisen yhteistyön kehitystä Seuturastien kautta. Aihetta ei ole aiemmin tutkittu, joten tekemäni tutkimus on ainutkertaista. Ylipäätään suunnistuksen historiasta on kirjoitettu jonkin verran, niin valtakunnallisella kuin paikallisella seuratasollakin. Toisaalta etenkin yleisellä tasolla tehty historiantutkimus ei ole kovin tuoretta vaan pääosin 1980-luvulta ja sitä edeltäneeltä ajalta. Samalla täytyy todeta että varsinkaan Pohjois-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan suunnistusta ei ole tutkittu lainkaan. Asiaa käsitellään vain ohimennen esimerkiksi Kalevan rastiviestien historiaa esittelevässä Pohjoisneula-teoksessa. Myöskään käsittelemäni ilmiön, iltarastien, historiaa ei olla aiemmin tutkittu, kuin ei myöskään Pyhäjokilaakson urheiluseurojen historiaa.

 Seuturastit on siis 1986 alkanut Pyhäjokilaakson suunnistusseurojen ja Pyhäjokiseutu-lehden yhteinen tänäkin päivänä toimiva iltarastitapahtuma. Iltarastit ovat taas yleensä arki-iltaisin järjestettäviä kuntoliikuntatapahtumia joihin kuka tahansa suunnistuksesta kiinnostunut voi ilman esimerkiksi ennakkoilmoittautumista osallistua. Tapahtumissa tarjotaan eri pituisia ja vaikeustasoisia ratoja aina aloittelijoiden radoista lajia kilpailumielessä harjottavien tasolle sopiviksi. Radat nimetään kirjaimin pisimmän ja vaikeimman ollessa A, keskipitkän ja -vaikean B ja helpon ja lyhyen ollessa C, tämän lisäksi usein mukana on lapsille tarkoitetut helpompi rastireitti (rr) ja haastavampi tukireitti (tr), jotka tukeutuvat metsään ratojen rastilta rastille vievään siimariin.

 Seuturasteja historian saatossa ovat järjestäneet Haapaveden Urheilijat (HaU), Kärsämäen Kataja (KäKa), Oulaisten Huima (OuHu), Oulaisten Taru (OTaru), Pulkkilan Ponsi (PuPo), Saloisten Reipas (SalRe) Raahesta ja Sinkki-Sepot (SiSe) Vihannista, sekä taustavaikuttajana ja tiedottajana toiminut Pyhäjokiseutu-lehti. Toiminta-alueena ovat olleet Kärsämäen, Pulkkilan, Haapaveden, Oulaisten, Merijärven, Pyhäjoen, Vihannin ja Raahen kuntien ja kaupunkien alueet. Tutkimukseni aikarajaukseksi olen ottanut iltarastisarjan toiminnan kaksikymmentä ensimmäistä vuotta vuodesta 1986 vuoteen 2005 asti, koska vuoden 2005 jälkeen Pyhäjokiseutu lakkasi julkaisemasta raportteja kilpailuista. Lisäksi olen tutkinut Pyhäjokialueen suunnistuksen historiaa sen alkuajoista alkaen 1950-luvulta luodakseni taustan sille minkä pohjalta ja miksi iltarastisarja lopulta käynnistyi. Lisäksi tutkin sitä, millä lailla sarja vakiinnutti asemansa ja kehittyi ennen vuotta 2005, mikä vaikutus sillä oli suunnistuksen harrastukseen ja suosioon Pyhäjokialueella ja miten se vaikutti Seuturasteja järjestäneisiin seuroihin sekä niiden väliseen yhteistyöhön. Osansa saa myös pohdinta Seuturastien suhteesta suomalaisen liikuntakulttuurin kehitykseen.

 Päälähteenäni toimivat vuosien 1986 – 2005 Pyhäjokiseutu-lehdet, joissa muun muassa käsitellään tarkasti jokainen yksittäinen kisatapahtuma kattavin raportein ja joissa on julkaistu kunkin kilpailun tulokset. Lisäksi olen tutkinut Suomen Valtakunnan Urheiluliiton (SVUL) Oulun piirin arkiston suunnistusta koskevan materiaalin Oulun maakunta-arkistossa. Arkistomateriaali on auttanut kontekstualisoimaan Seuturasti-ilmiötä osana yleistä kehitystä Pohjois-Pohjanmaalla ja suunnistuksen historiasta Pyhäjokilaaksossa. Näitä arvokkaita tietoja ei olisi muuten ollut saatavilla.

 Päälähteeni Pyhäjokiseutu on Oulaisissa vuodesta 1954 ilmestynyt paikallislehti, jonka levikkialueeseen kuuluu Pyhäjoki, Merijärvi, Oulainen, Haapavesi ja Kärsämäki, sekä Vihanti ja Pulkkila.⁷ Lehden tapoihin on kuulunut toimia jokilaaksoa yhdistävänä ja sen kotiseutuperinnettä vaalivana ja kehittävänä instituutiona. Tähän on liittynyt sen kummitoiminta ja aloitteentekijän asema erilaisissa hankkeissa.⁸

 Tutkittaessa lehdistömateriaalia on muistettava kriittinen ote. Tämä kriittinen ote korostuu työssäni, koska päälähteeni Pyhäjokiseutu uutisoi tutkimukseni lähteenä toimivissa jutuissaan ”omista” Seuturasteistaan, joiden taustavoimana ja tukijana se itse toimii. Ompa se vielä lainannut nimensäkin sarjalle. Toisaalta taas esimerkiksi tulokset ja niiden pohjalta laatimani tilastot ovat neutraali lähde kuvattaessa kehitystä numeroin.

 Metodeina joudun siis käyttämään arkistotutkimusta, lehdistötutkimusta sekä tilastojen analysointia. Tutkimuskirjallisuuden avulla pyrin kontekstualisoimaan Seuturasteja osana suunnistuksen, kuntoliikunnan ja ennenkaikkea kuntosuunnistuksen kehitystä valtakunnallisella tasolla.

Ylös

1. Seuturastit löytävät paikkansa Pyhäjokilaakson suunnistuskartoille

1.1. Seuturastien maaperä – eli suunnistuksen vaiheita Pyhäjokilaaksossa ennen Seuturasteja

Suunnistus levisi sotien jälkeen Etelä-Suomesta kohti pohjoista ja vuonna 1948 perustettiin Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) Oulun piiriinkin suunnistusjaosto. Jo vuotta aiemmin järjestettiin epäviralliset Oulun piirin mestaruussuunnistukset Oulujoen Madetkoskella.⁹ Toisaalta suunnistamista oli eri muodoissa harrastettu alueella jo aiemmin ainakin suojeluskuntien piirissä.¹⁰

Pyhäjokilaaksoon laji näyttäisi ehättäneen varsin nopeasti, sillä jo SVUL:n Oulun piirin suunnistujaoston vuoden 1950 ensimmäisen kokouksen pöytäkirjassa oli edustajat OuHu:sta ja HaU:sta, minkä lisäksi kokous myönsi OuHu:lle järjestettäväksi piirin-mestaruus viestit ja nuorten suunnistamisleirin samana vuonna.¹¹ OuHu pyöriikin pöytäkirjoissa aktiivisesti läpi 1950-luvun. Vuonna 1957 tehdyssä ensimmäisessä seuraluokituksessa Pyhäjokialueen seuroista mukana ovat HaU, OuHu, SiSe, Pyhäjoen Pyry-Veikot, sekä Raahen Seminaarin Urheiluseura.¹² Tämä kertoo siis suunnistustoiminnan alkaneen 1950-luvun aikana ainakin Oulaisissa, Haapavedellä, Vihannissa, Raahessa ja Pyhäjoella. Toisaalta tämä oli ainoa asiakirja, jossa mainitaan Pyhäjoen Pyry-Veikot eli voitaneen olettaa suunnistustoiminnan siellä 1950-luvun jälkeen laantuneen. Laantumisen koki myös OuHu:n suunnistus sillä siitä ei ole enää vuoden 1957 seuraluokittelun jälkeen merkintöjä ennen vuotta 1974.

Sen sijaan SiSe ja HaU olivat 1960-luvun alussa varsin aktiivisia seuroja, minkä lisäksi raahelainen SalRe tulee ensi kertaa mukaan piirin suunnistusjaoston kuvioihin vuonna 1965.¹³ Vuotta aiemmin suunnistusjaosto oli järjestänyt ratamestarikurssin Kärsämäellä, joka näyttäisi olleen ensimmäinen yritys levittää lajia myös sinne.¹⁴ Muutamaa vuotta myöhemmin osoituksena tämän yrityksen onnistumisesta KäKa sai järjestettäväkseen ensimmäiset kansalliset suunnistuskilpailunsa 1969.¹⁵ ”Uudet tulokkaat” SalRe ja KäKa toimivatkin aktiivisina koko 1970-luvun esimerkiksi järjestämällä vuosittain kansallisia kilpailuja. Samaan aikaan HaU:n suunnistustoiminta sammui eikä siitä ole vuoden 1965 jälkeen mainintoja arkistomateriaaleissa ennen 1980-lukua.

Vielä kun mainitaan että PuPo esiintyi ensi kertaa piirin pöytäkirjoissa vuonna 1967 kun sille myönnettiin pitkän matkan piirinmestaruuskilpailut järjestettäväksi voidaan todeta suunnistusharrastuksen jollakin tasolla alkaneen kaikissa Seuturasti-alueen kunnissa 1970-luvulle tultaessa.¹⁶ Orastavasta kuntorasti-ilmiöstä taasen antaa esimakua vuodelta 1972 säilynyt SalRe:n harjoituskisa-kalenteri seuran kesän harjoituskisoista.¹⁷ Vastaavanlaisesta oli kyse kun paluun suunnistuskartoille tehnyt OuHu haki kesälle 1974 neljää piirikunnallista kilpailua, joista muodostui kesän mittainen piirikunnallisten iltakisojen sarja.¹⁸ Seuraavana kesänä 1975 myös KäKa järjesti viisi kisaa käsittäneen, SiSe kolme kisaa ja SalRe peräti kymmenen kisaa käsittäneet piirikunnallisten iltakisojen sarjat omilla paikkakunnillaan.¹⁹ Kehitys Pyhäjokialueen suunnistusseurojen toiminnassa oli ottamassa askeleen kohti Seuturastien syntyä, osana laajempaa kansallista kuntosuunnistus-ajattelun kehitystä.

Pyhäjokialueen suunnistusharrastuksen alkuvuosikymmeninä pitkälle 1970-luvulle asti osanottajamäärät suunnistustapahtumissa olivat ”pieniä, korkeintaan joitain kymmeniä”, muistelee 1960-luvun alussa varhaisinta suunnistustoimintaa Vihannissa aloittamassa ollut Toivo Koivikko. Suunnistusta harrastivat vain miehet – nuorten ja naisten puuttuessa kokonaan tapahtumista. Lisäksi karttojen puute ja alkeellisuus tekivät lajin harrastamisen vaikeaksi ja korostivat kompassin käyttöä.²⁰

Viime sotien jälkeen on suomalainen urheilukulttuuri muuttunut ratkaisevasti. Ennen sotia kilpa- ja ennen kaikkea huippu-urheilu nähtiin lähes yksinomaisiksi urheilua motivoiviksi tekijöiksi. Kuitenkin viimeistään 1950-60-luvuilla yhteiskunnallinen asennoituminen urheiluun muuttui selvästi: Kilpaurheilu-korosteisuuden sijaan huomiota alettiin kiinnittää koko kansan liikuttamiseen. Tuloksiin ja kansainväliseen menestykseen tähdänneet ajattelutavat kyseenalaistuivat ja käsitykset liikunnasta monimuotoistuivat. Monimuotoisen Urheilukulttuurin osa-alueiksi erkaantuivat kilpa- ja huippu-urheilu, kuntoliikunta ja liikuntakasvatus.²¹

Massoja liikuttavalla liikuntakulttuurilla alettiin nähdä mahdollisuus paitsi luoda pohja kilpa- ja huippu-urheilun tarpeisiin, myös parantaa kansanterveyttä ja hyvinvointia.²² Viimeistään 1970-luvulla voitiin liikuntakultuuriin katsoa hylänneen kilpaurheilun suorituskorosteisuuden ja korostaneen muunlaisten liikunnan motiivien roolia kuten parempaa terveyttä. Tähän motivoi yhteiskunnallinen muutos ja kaupungistuminen, jotka lisäsivät tarvetta liikkua fyysisen työn vähetessä ja vapaa-ajan lisääntyessä.²³ Tästä on seurannut suomalaisen urheiluseura typologian ja yleensä liikuntakulttuurin uusin vaihe eli eriytymisen kausi, joka vaikuttaa muun muassa urheiluseurojen kasvavaan haluun lisätä kuntoliikuntatoimintaa vastamaan jäsenistönsä laajeneviin odotuksiin liikunnalta ja urheilulta. Se taas on vaikuttanut myös uusien toiminta ja organisaatiomuotojen etsimiseen.²⁴

Suunnistuspiireissä liikunta-ajattelun muuttuminen näkyi heti sodan jälkeen SSL:n lanseeraamassa ”Jokamiehen suunnistus”-ajattelussa. Jo varhain Helsingin seudun suunnistusseurat aloittivat yhteisen harjoituskisa-sarjan, eli kuntosuunnistukset. Helsinkiäkin aiemmin tämä toiminta alkoi muutamilla muilla paikkakunnilla kuten Joensuussa ja vuodesta 1948 lähtien Mäntän ”Tiistai-kerhossa”.²⁵

Kuntosuunnistuksen merkittävin brändi, Iltarastit, saivat alkunsa 1977 kun Helsingin Suunnistajat ja nimensä tapahtumasarjalle lainannut Ilta-Sanomat aloittivat koko kesän kestäneen, joka maanantai toistuneen kuntorastisarjan. Samalla syntyi se sabluuna, jolla iltarasteja pikkuhiljaa kaikkialla maassa tehtiin. Tapahtumat palvelivat niin kuntoilijoita, lajia kilpamielessä harjoittelevia kuin kiinnostuneita aloittelijoitakin. Iltarastien menestys Helsingissä levitti mallin nopeasti käyttöön koko maassa.²⁶ TUL:n puolella kuntosuunnistus poiki 1970-luvulla Kansansuunnistus-tapahtumat, joita toiminnan vakiinnuttua 1980-luvulla järjestettiin parhaimmillan 67 paikkakunnalla.²⁷

Pohjois-Pohjanmaalla kuntosuunnistuksia oli järjestetty aiemminkin. Helsingissä alkanutta iltarasti-mallia päätettiin kuitenkin kokeilla ja SVUL:n Oulun piirin ensimmäinen iltarasti-sarja järjestettiin kesällä 1979 Oulussa ja kulki Oulurastit nimellä.²⁸ Jo edellisenä vuonna oli perustettu piirin kuntosuunnistustoimikunta.²⁹ Kun parin vuoden positiiviset kokemukset Oulurasteilta oli takana päätettiin piirin tuella laajentaa iltarastitoimintaa vuonna 1981 myös Raaheen ja Kuusamoon.³⁰ Piirin alueella toimi näin ollen jo kolme iltarastisarjaa. Kuntosuunnistustoiminnan positiivinen vaikutus suunnistusseurojen koko toimintaan ja uusien aktiivien löytymiseen huomattiin ja asiaa käsiteltiin erikseen piirin kuntosuunnistustoimikunnassa. Samassa toivottiin iltarastien jatkavan leviämistään myös alueille joilla niitä ei vielä ollut ja luvattiin apua toiminnan käynnistämiseen.³¹ Samana vuonna 1982 Pyhäjokiseutu uutisoi HaU:n herättävän suunnistusjaostonsa henkiin kuntosuunnistustoiminnalla.³²

Huomionarvoista Seuturastien osalta on että vuoden 1986 alkupuolella piiritasolla heräsi keskustelu yhteistyön lisäämisestä TUL:n Oulun piirin suunnistusseurojen kanssa kuntosuunnistuksen osalta esimerkiksi sallimalla osallistuminen TUL:n seurojen kuntorasteille ja päin vastoin.³³ Siihen astihan tämä oli ollut kiellettyä ja näin ollen esimerkiksi estänyt OTarun yhteistyön muiden jokilaakson seurojen kanssa.

Pyhäjokialueen suunnistuksen tilasta vuonna 1985 voidaan todeta että lajia harrastettiin Kärsämäellä, Pulkkilassa, Haapavedellä, Oulaisissa, Vihannissa, sekä Raahessa. SSL:n seuraluokitelussa Raahen suurseura SalRe oli valioluokkaa, Si-Se II-luokkaa, nopeasti toimintansa käyntiin saanut HaU III-luokkaa ja että myös KäKa:ssa ja PuPo:ssa oli aktiivista toimintaa. Seuraluokitelussa huomioitiin toiminnan aktiivisuutta ja määrää, jäsenmääriä sekä painotettiin menestystä valtakunnan ja piirin tason kilpailuissa.³⁴ Suunnistus oli selvästikkin nousemassa 1980-luvulla perinteisten lajien; yleisurheilun, hiihdon ja joukkuepalloilulajien ennen muuta pesäpallon rinnalle, mikä huomio tehtiin muun muassa Oulaisten historiassa vuodelta 1986.³⁵ Tältä haastajapohjalta suunnistus on noussut 2000-luvulle tultaessa jokilaakson suosikkilajien joukkoon, eikä vähiten Seuturastit-sarjan ansiosta kuten jatkossa käy ilmi.

Ylös

1.2. Hynttyyt yhteen 1986 - 87

Pyhäjoen naapurijokilaaksossa, liikuntapiirien joukossa Keski-Pohjanmaan piiriin kuuluvassa Kalajokilaaksossa oli jo vuonna 1983 aloitettu oman iltarastisarjan pitäminen. Kalajokilaakson iltarastien taustalla hääri Kalajokilaakso-lehti sekä alueen seitsemän suunnistusseuran yhteenliittymä ja heti ensikilpailustaan lähtien sarja oli tullut jokilaaksoon jäädäkseen.³⁶ Naapurijokilaakson hyvät kokemukset eivät ole voineet olla vaikuttamatta myöskään Seutu-rastien syntyyn, etenkin kun Kalajokilaakson iltarastien tulosliuskoilla vilahtelee Pyhäjokialueen seurojen nimiä – oppia ja kokemuksia oli siis käyty hakemassa.

Näin muistelee myös Seuturastien syntyvaiheissa mukana ollut oulaistelainen Matti Haapakoski, joka ennen muuttamistaan Oulaisiin 1984 oli mukana Kalajokilaakson suunnistustoiminnassa. Haapakosken muutettua Oulaisiin hän muistelee alkaaneen myös keskustelu Kalajokilaakson iltarastisarjaa vastaavan sarjan saamisesta Pyhäjokilaaksoonkin. Järjestihän KäKa, HaU ja SiSe jo entuudestaan omia harjoitus-suunnistuskisojaan kuten aiemmasta kävi ilmi ja Oulaisistakin löytyi potentiaalisia suunnistuksen harrastajia. Perustat yhteiselle iltarastisarjalle olivat siis jo olemassa, vain yhteistyötä puuttui. Tokihan seurat olivat jo jonkinasteisessa yhteistyössä keskenään ja kävivät toistensa järjestämissä kilpailuissa, mutta lopulliseksi yhteistyön kanavoijaksi ja seurojen tekemän työn yhteensaattajaksi muodostui Pyhäjokiseutu-lehti ja sen aktiivinen urheilutoimittaja Ari Vilminko. Vilmingon ohella Haapakoski mainitsee Seuturastien varhaisvaiheiden vahvaksi nimeksi myös Timo Sipilän Vihannista.³⁷

Syitä miksi Seuturastien alueeksi muodostui juuri pitkänmallinen ja tämän vuoksi epäkäytännöllisen laaja jokilaakso on monta. Ensinnäkin SVUL:n Oulun ja SSL:n Pohjois-Pohjanmaan piirin eteläraja kulkee Pyhä- ja Kalajokilaakson välissä, mikä esti yhteistyön tekemisen Kalajokilaakson suuntaan. Toiseksi täytyy huomioida se tosiasia ettei Pyhäjokilaakson ja Oulun seudun välillä olevissa kunnissa juurikaan harrastettu tai harrastetaa suunnistusta, Rantsilaa ja Raahea lukuuottamatta. Tämä näkyy esimerkiksi jo aiemmin mainituissa seuraluokitteluissa, joissa Pyhäjokilaaksoa maantieteellisesti lähimmät suunnistusseurat, SalRe:a ja Rantsilan Raikasta lukuunottamatta sijaitsevat Oulun seudulla, Kempeleessä ja Oulunsalossa.³⁸ Ennen kaikkea täytyy kuitenkin huomioida Pyhäjokiseutu-lehden vaikutus ja sen levikkialue, sekä sellainen seikka kuin kotiseutuhenki, jonka Pirjo Santonen kuvailee Pyhäjokilaakson osalta seuraavalla tavalla Pyhäjokiseudun 25-vuotiskirjassa:

”Pyhäjokiseudun elinkelpoisuuden takasi ennen kaikkea se perinne, että Pohjanmaan jokilaaksot ovat verraten itsenäisiä kokonaisuuksia, periytyen aina niiltä ajoilta kun vedet olivat lähes ainuita kulkureittejä ja jokilaaksot muodostivat yhtenäisen hallintoalueen, seurakunnan.”³⁹

Eräs tapa jolla Pyhäjokiseutu-lehti on vuosien saatossa toteuttanut hamuamaansa roolia jokilaaksoa yhdistävänä ja kehittävänä instituutiona ovat olleet sen perustamisesta alkaen tukemat ja organisoimat liikunta- ja urheilutapahtumat, kuten vuonna 1965 alkaneet jokilaakson kuntien väliset kultakruunukisat hiihdossa ja yleisurheilussa.⁴⁰ Hiihdossa lehti aloitti lisäksi vuonna 1983 Seutu-cup nimisen hiihdon iltakisojen vuosittaisen sarjan yhteistyössä alueen hiihtoseurojen kanssa. Seutu-cup jatkuu vielä 2000-luvullakin.⁴¹ Suunnistuksen jokilaakson laajuisen iltarastisarjan tukeminen, organisointi ja siitä tiedottaminen jatkoivat siis luontevasti tätä perinnettä. Huomionarvoista onkin että etenkin liikuntaseurojen toiminnassa Pyhäjoalue on selvästikkin muodostanut toiminnallisen yhteistyöalueen, joka ei ole ollut sidottu kunta- eikä seurarajoihin. Suunnistusta ennen ovat yleisurheilu ja hiihto olleet uranuurtajia yhteistyön tällä saralla.⁴²

Pyhäjokiseutu-lehti varmaankin nähtiin varsin luontevana ja tarpeeksi arvovaltaisena instanssina aloitteentekijäksi ja toiminnan taustavoimaksi kun iltarastisarjaa suunniteltiin. Etenkään kun suunnistuspiirin taholta ei näyttäisi ainakaan pöytäkirjojen valossa tulleen minkäänlaista huomiota koskien Pyhäjokilaakson iltarastitoiminnan käynnistämistä, toisin kuin oli ollut laita Oulurasteja ja Raahen sekä Kuusamon iltarastisarjoja käynnistettäessä. Piirin kuntosuunnistustoimikunta toteaa laveasti vuoden 1986 toimintasuunnitelmassaan että piirin alueelle on saatava lisää ja uusille alueille Oulurastien tyylisiä iltarastisarjoja.⁴³

Joka tapauksessa Pyhäjokilaakson suunnistuspiireissä käydyn keskustelun tuloksena kokoontuivat Pyhäjokiseutu-lehden kutsumana loppukeväästä 1986 Pyhäjokiseudun toimituksen tiloihin edustajat HaU:n, KäKa:n, OuHu:n ja SiSe suunnistajista keskustelemaan yhteistyöstä koskien ennen kaikkea yhteisen iltarastisarjan perustamista. Kokouksen antina julkaistiin 7.5.1986 juttu Pyhäjokiseudussa jossa kerrottiin uuden iltarastisarjan käynnistämisestä sekä sen ohjelmasta. Kaikkien aikojen ensimmäinen Seuturasti-kausi oli käynnistyvä 15.5.1986 Sinkki-Seppojen isännöimänä Vihannin Lumijärvellä. Kausi tulisi sisältämään kesän aikana arki-iltoina järjestettävät 11 henkilökohtaista kilpailua ja kuntajoukkue kohtaisen viestin. Jo alusta alkaen, huolimatta sarjan kuntosuunnistus luonteesta päätettiin laskea myös ranking-yhteispisteitä, joka toi kisoihin oman kilpailuvivahteensa, sekä motivoi kilpasuunnistajia mukaan sarjaan. Välillä ranking-kisa kävikin kuumana ja rankingykkösiä intouduttiin nimittämään lehden palstoilla suoranaisiksi ”mestareiksi”⁴⁴. Ratavaihtoehtoja oli aluksi kolme eri pituista ja tasoista (A,B,C), sekä lasten rr-rata. Pyhäjokiseutu lupasi lahjoittaa kilpailuiden palkinnot, antaa palstatilaa lehdessä ja hoitaa markkinoinnin.⁴⁵ Seuturastit sekä niiden järjestämissabluuna oli luotu.

Sarjan taustalla vahvasti vaikuttanut Pyhäjokiseudun urheilutoimittaja Ari Vilminko laati lehteen raportit miltei jokaisesta kilpailutapahtumasta, sekä huomioi sarjaa muutenkin lehtikirjoituksissaan, kuten ”Toimituksen turinaa”-palstalla.⁴⁶ Vilminko toimi yhteyshenkilönä ja Seuturastien edustajana esimerkiksi piiritason suuntaan, kuten hänen lähettämänsä ilmoituskirje ja piirikunnallisten kisojen yhteisanomus piirin suunnistusjaostolle keväällä 1986 kertoo.⁴⁷ Tämä oli myös varhaisin piirin arkistossa Seuturastit maininnut asiakirja.

Vihannissa järjestetyillä ensimmäisillä Seuturasteilla oli mukana 64 osanottajaa, mikä oli odotusten mukainen määrä.⁴⁸ Seuturastien asema vakiintui heti ensimmäisellä kaudella, kun kisojen osanottajamäärien keskiarvo oli 66.⁴⁹ Tämä oli varsin korkea osanottomäärä kun muistetaan että aiemmin vastaavat kisat olivat keränneet korkeintaan ”joitain kymmeniä” osanottajia kuten aiemmin tuli ilmi. Esimerkiksi Pyhäjokiseudun toimitusjohtaja Yrjö Talvi esitti yllätyksensä sarjan menestyksestä ja oletti sille olleen jo kauan tarvetta, sekä arvioi sille vielä pitkää ikää. Haastattelussa hän myös korosti Seuturastien lisäämää seurojen välistä yhteistyötä sanoen:

Kyllä kait tämä on omiaan lähentämään alueemme seurojen yhteistoimintaa, muissakin lajeissa kuin suunnistuksessa.⁵⁰

Talvella 1987 SVUL ja TUL tekivät jo edellisvuonna alkaneen vuoropuhelun tuloksena valtakunnallisen kuntosuunnistusta koskevan yhteistyösopimuksen, joka mahdollisti SVUL ja TUL seurojen yhteiset kuntosuunnistustapahtumat sekä niiden jäsenten osallistumisen toistensa järjestämiin tapahtumiin.⁵¹ Tämän myötä myös TUL-seura OTaru liittyi Seuturasti-seurojen joukkoon kaudella 1987, samoin kuin teki myös SVUL:n PuPo. Mainittakoon kaudesta myös sen verran että naisille perustettiin oma sarja B-radalle ja että kisojen osallistumismaksuksi säädettiin 5 markkaa.⁵²

Heti kauden ensimmäisessä kilpailussa Vihannin Vilmingossa tehtiin osanottajaennätys ja rikottiin ensi kertaa 100:n suunnistajan raja 103:lla osanottajalla.⁵³ Vilmingon kisassa ja tuloksissa ylipäätään noilta ajoilta näkyy hyvin myös SiSe:n 1980-luvun lopun menestyksekäs nuorisotyö, josta osoituksena esimerkiksi se että seura voitti piirin vuoden nuorisotyöseura-pakkinnon 1987.⁵⁴ Tähän liittyen huomattakoon että tuleva maailmamestari, SiSe:n Pasi Ikonen voitti ensimmäiset Seuturasti-kisansa rr-radalla Oulaisten Honkarannalla 1987.⁵⁵ Ylipäätään Seuturastien arvioitiin lisänneen suunistuksen harrastusta ja tietoutta Pyhäjokialueella, mistä kertoi myös uusi osanottajaennätys 116 Pulkkilasta 23.5.1987⁵⁶ sekä koko kauden osanottajakeskiarvo 89 kuten kuviosta 1 ilmenee⁵⁷. Intoutuipa PuPo:n Unto Rantonen loppukesästä tehdyssä haastattelussa puhumaan kesän aikana näkyneestä suoranaisesta suunnistusbuumista.⁵⁸

1.3. Menestyksen vuodet huipentuvat Pyhis-yhteisseuraan 1988 - 1995

Vuosi 1988 toi uudistuksena naisten sarjat c- ja rr-radoille.⁵⁹ Seurojen välisen yhteistyön tiivistymisestä taas kertoo HaU:n ja SiSe:n yhteistyönä keväällä järjestämät Kalottimaaottelujen tarkkailukilpailut Haapaveden Korkatissa.⁶⁰ Kuten kuviosta 1⁶¹ voidaan nähdä, vakiinnutti Seuturastit huolimatta pienestä pudotuksesta edellisvuoteen nähden vuonna 1988 vuosittaisen kilpailujen osanottajakeskiarvon 80 yläpuolelle. Itseasiassa kaudesta 1988 alkaa vuosiin 1992 - 1993 jatkunut jyrkkä nousukausi osanottajamäärissä, mikä kertoo suunnistuksen kasvusta Pyhäjokialueella, johon Seuturastien synty ei ole voinut olla vaikuttamatta. Näinpä kauden 1989 alussa Pyhäjokiseutu uutisoikin kauden avausta jutussaan sanoen: ”Seuturastit tulleet alueelle jäädäkseen”⁶². Vaikka Pyhäjokiseudulla oli ”oma lehmä ojassa” Seuturastien suhteen, kuvastaa sen uutisointi hyvin sitä henkeä joka rastisarjan ympärillä tuohon aikaan vallitsi. Tästä esimerkkinä Pyhäjokiseudun urheiluviikko-palstan kirjoitus kesältä 1989:

”Seuturastit ovat saavuttaneet Pyhäjokialueella mahtavan jalansijan. Alueen suunnistusseurat ovat vahvasti mukana järjestämässä rastitapahtumia, mutta ilolla on ainakin täällä toimituksessa pantu merkille rastitapahtuman laajentuminen koskemaan muitakin kuin vain Pyhäjokialueen suunnistajia. Mukana on ollut pihkaniskoja muun muassa Ylivieskasta, Rantsilasta, Nivalasta ja Raahesta saakka.”⁶³

Sama kirjoitus kertoo toisesta rastien tulosliuskoiltakin selvästi havaittavissa näinä vuosina olleesta ilmiöstä, eli että Kalajokialueen ja Raahen alueen suunnistajat löysivät tiensä yhä useammin Seuturasteille. Myös piiritasolla Seuturastien vakiintuminen huomioitiin ja otettiin ilolla vastaan.⁶⁴ Rastitapahtuman koon kasvaessa lisääntyi myös sen aiheuttama työmäärä järjestäjille, etenkin ratamestarille, mitä koitettiin kaudella 1989 helpottaa sillä että osanottajat piirsivät ratansa itse kartoille.⁶⁵

Kaudella 1990 osanottajakeskiarvot jatkoivat jyrkkää nousuaan.⁶⁶ Lisääntynyt panostus nuoriin näkyi siinä että kisoihin tuotiin uutena ratavaihtoehtona nuoriso-c-rata⁶⁷ helpottamaan siirtymistä lasten rr-radalta normaalisuunnistuksen radoille. Uutuutena kalenteriin tuli myös ylipitkien matkojen osakilpailu ja sarjan ulkopuolinen yösuunnistuskisa kauden päätteeksi. Samalla osanottomaksu korotettiin 5 markasta 10 markkaan.⁶⁸ Uusi kausi käynnistyikin räväkästi ja uutuutena ollut nuoriso-c-rata tavoitti kohteensa. Kauden kolmannessa osakilpailussa Pulkkilan Haapavuorella tehtiin uusi osanottajaennätys 148 suunnistajan voimin, mitä osaltaan selittää se että SalRe:laisia Raahesta tuli Pulkkilaan peräti linja-autollinen.⁶⁹ Huomionarvoista alkukaudessa 1990 on myös että kauden kahdeksassa ensimmäisessä osakilpailussa jokaisessa päästiin yli sadan osanottajan.⁷⁰ Vuotta myöhemmin piirin toimintakertomus toteaa että lähestulkoon jokainen piirin jäsenseura järjestää iltarastitapahtumia.⁷¹ Iltarasti-ilmiö oli lopullisesti lyönyt itsensä läpi Pohjois-Pohjanmaalla.

Kaudella 1991 rastisarjan hallittu kasvu jatkui ja kilpailujen osanottajamäärien keskiarvossa meni 100 osanottajan raja rikki, kun kisoihin osallistui keskimäärin 105 suunnistajaa kuhunkin.⁷² Varsinkin lasten rr-radan osanottajamäärät olivat huomionarvoisen suuret⁷³, mikä kertoo omaa kieltään onnistuneesta nuorisotyöstä viimeisimpinä vuosina muun muassa Pulkkilassa⁷⁴. Pyhäjokiseutu julistikin kauden päätteeksi että: ”Seuturastit eivät tunne lamaa, joka Suomea vaivaa”. Samalla todettiin että kasvanut painoarvo oli pantu merkille myös muualla, sillä raahelainen SalRe, jolla oli jo oma suosittu iltarastisarjansa oli ilmaissut kiinnostuksensa liittyä Seuturasti toimintaan mukaan.⁷⁵

Kaudesta 1992 tulikin Seuturastien historian tietyllä tapaa menestyksekkäin. Suuren kaupunkiseura SalRe:n mukaantulo lisäsi käytävien osakilpailujen määrän 16 ja näkyi myös osanottajamäärissä. Kaudelta 1992 onkin sarjan kaikkien aikojen paras osanottajakeskiarvo 115⁷⁶, sekä pitkään säilynyt yhden osakilpailun osanottajaennätys 209 Oulaisten Huiman Nuhanperällä käydystä kilpailusta⁷⁷.

Menestyskautta ennakoi jo Pyhäjokiseudun urheiluviikko-palsta ylistäen lehden organisoimia Seuturasteja ”Pyhäjokialueen mammuttitapahtumaksi”, joka hallitsee koko Pohjois-Pohjanmaan suunnistuspiirin eteläisen alueen kuntosuunnistusta nyt kun perinteikäs ja suuri SalRe liittyy mukaan.⁷⁸ Kuudestatoista henkilökohtaisesta kilpailusta yhdessätoista yllettiinkin yli 100 osanottajan lukemiin.⁷⁹ Seuturasti-kuntien joukkoon liittyivät Pyhäjoki ja Merijärvi, kun SalRe järjesti osakilpailunsa niissä.⁸⁰ Seuturastien asemasta kertoo se että sarjan ”isoveli” 10-vuotis juhlavuottaan viettänyt Kalajokilaakson iltarastit lähestyivät sitä kauden aikana yhteistyötoiveiden merkeissä. Tämän tuloksena järjestettiinkin kesäkuun toisella viikolla Kala- ja Pyhäjokilaaksojen suunnistuksen teemaviikko, joka on selityksenä Nuhanperän kisan ennätysosanottoon.⁸¹

Kausi 1993 jatkoi siitä mihin 1992 jäi. Osanottajamäärän keskiarvo pysyi toista vuotta ennätyskorkeissa lukemissa: 114 ei juurikaan ollut muutosta edellisvuoteen.⁸² Kaudesta päätettäessä Seuturastitoimikunta teki suurimman uudistuksista siinä kun rastipäivä muuttui torstaista keskiviikolle. Tämä johtui siitä että Pyhäjokiseudun lauantainumero loppui ja lehti halusi jatkossa julkaista kisaraportit perjantain numerossaan. Kilpailuja kauteen mahtui 17 mikä on sarjan ennätys, minkä lisäksi nuorison helppo-c-rata muutettiin helpommaksi tukireitiksi (tr). Kauden kalenterissa oli jälleen uusia paikkakuntia kun PuPo järjesti toisen osakilpailustaan Pyhännällä ja SalRe Raahessa.⁸³
Seuturastien levinneestä maineesta osoituksena oli että suunnistuskauppa S. Keltamäki toi myyntiautonsa niille Kärsämäen Venetpalossa pidetyssä kilpailussa.⁸⁴

Pyhäjokialueen suunnistus käänsi Seuturastien mukanaan tuoman noususuhdanteen innostamana uuden lehden historiassaan. Samalla kun Seuturastien menestys oli huipussaan myös alueen seurat tekivät tiiviimpää yhteistyötä kuin koskaan. Lopulta tämä integraatiokehitys johti seurat yhteen: keväällä 1994 perustettiin suunnistuksen erikoisseura Pyhäjokiseudun Suunnistajat ry (PyhiS), joka rekisteröityi myös SSL:n jäsenseuraksi. Seuran oli tarkoitus toimia siinä mukana olevien ”perusseurojen” HaU:n ja OuHu:n edustusseurana, eli niin että jäsenseurat säilyivät olemassa ja tekivät yhä perustyön, mutta kilpailuissa seurojen jäsenet edustivat Pyhistä. Myös Si-Se:n jäsenistä valtaosa näyttäisi liittyneen seuran edustajien joukkoon, minkä lisäksi siinä oli jäseniä monesta lähiseudun kunnasta.⁸⁵ Tämän lisäksi Pyhikselle hahmoteltiin omaa roolia seurojen välisen yhteistyön ja etenkin nuorisotyön välineenä.⁸⁶

Pyhistä voitaneen pitää Pyhäjokialueen suunnistusseurojen välisen yhteistyön ja integraation huipentumana. Pyhäjokiseutu uutisoi jatkossa näkyvästi Pyhiksen menestyksistä lehtensä sivuilla muutaman vuoden ajan seuran ollessa aktiivisena toiminnassa.⁸⁷ Jukolan viestiin PyhiS osallistui vuosittain ensi kertaa Luostolla 1994 ja viimeisen kerran 1997 Jyväskylässä.⁸⁸ Tämänkin jälkeen Jukolan viestin tuloksista huomaa että joukkueita on koottu yli seurarajojen, muttei enää Pyhiksen nimissä.⁸⁹

Vaikka PyhiS osaltaan heijasteli Seuturastien ja Pyhäjokialueen suunnistuksen huippukautta oli Seuturastien aallonharja jo ohitettu: kilpailujen osanottajamäärät putosivat kaudella 1994 jääden keskiarvoltaan 108 osaottajaan, mikä sinänsä ei ole ollenkaan huono määrä koko sarjan historiaa ajatellen.⁹⁰ Uutta kasvua yritettiin uusilta alueilta järjestämällä PuPo:n toimesta kokeilumielessä kisat ensi kertaa Kestilässä yhteistyössä paikallisen urheiluseura Kestilän Kisa-Veikkojen kanssa.⁹¹ Osanottajamäärien tiputusta ei huomioitu millään tavalla Pyhäjokiseudun jutuissa. Oliko syynä siihen sitten se ettei asiaa huomattu, eikö sen ajateltu olleen huomionarvoista vai eikö sitä haluttu huomata on eri asia.

Joka tapauksessa yksi aikakausi Pyhäjokialueen suunnistuksessa näyttäisi päättyneen seuraavana vuonna Seuturastien 10-vuotisjuhlakauteen 1995. Osanottajamäärien keskiarvo nimittäin suorastaan romahti: kun se vielä 1994 oli 108 oli se 1995 enää 87 eli pudotusta oli parikymmentä osanottajaa per kilpailu. Seuraavan kerran yli 100 osanottajakeskiarvoja tultaisiin lähentelemään vasta 2000-luvulla. Kauden aikana vain kahdessa kilpailussa päästin juuri ja juuri yli 100 osanottajan, erityisen pahasti sukeltavan näytti lasten ja nuorten sarjojen osanottajamäärät.⁹² Jo ennen kauden alkua ongelmia osattiin odottaa, sillä kevään Seuturastitoimikunnassa oltiin huolestuneita muun muassa seurojen huonosta karttatilanteesta.⁹³ Kauden päätteeksi ei voitu paljon muuta tehdä kuin ihmetellä mitä tapahtui.⁹⁴

Naapurissa Kalajokilaakson iltarasteilla näyttäisi tapahtuneen noina vuosina myös vähittäistä laskua osanottajakeskiarvoissa kun ne vuonna 1994 oli vajaan 150 luokassa ja vuonna 1995 reilun 130 suunnistajan luokkaa. Kalajokilaaksossa tilanne poikkesi kuitenkin siinä että siellä hehkutettiin suunnistuksen nousseen oikeaksi nuorten suosikkilajiksi samaan aikaan kun Pyhäjokilaaksossa painittiin juuri nuorten vähentymisen kanssa.⁹⁵ Siitä että ylivoimaisesti eniten romahtivat osanottajamäärät lasten ja nuorten sarjoissa voisi vetää johtopäätöksen että nuorisotyö seuroissa pääsi hiipumaan 1990-luvun alkuvuosina siinä määrin ettei uusia suunnistajanalkuja enää tullut mukaan lajin pariin sitä mukaan kun vanhempia ikäluokkia siirtyi aikuisten sarjoihin tai lopetti harrastuksen. Tästä kielisi myös se ettei Pyhäjokiseudussa ollut vuosiin yhtäkään juttua Pyhäjokialueen suunnistusseurojen nuorisotyöstä joita kumminkin vielä 1980-luvun lopulla oli useita.

Ylös

2. Aallon pohjalta uudelle harjalle 1996 – 2005

2.1. Aallon pohjalla 1996 – 1999

Jo kauden 1996 viisi ensimmäistä osakilpailua näyttivät Seuturastien tulevan suunnan: Osanottajakato oli ilmeinen jo toista vuotta peräkkäin. Huomionarvoista oli ennen kaikkea se että lasten ja nuorten sarjoissa osanottajamäärät olivat romahtaneet hetkessä.⁹⁶ Samaan aikaan edellisvuosien laajat osanottajamäärät näissä sarjoissa näkyivät nyt normaaliratojen A,B ja C suosiona jonne ne olivat siirtyneet. Nuorisotyöllä ei oltu kuitenkaan onnistuttu saamaan uusia harrastajia lajin pariin täyttämään ikääntyneiden ylöspäin siirtymisen jättämää aukkoa.⁹⁷ Kaikkein parhaiten nuorisotyössä noina vuosina näyttäisi onnistuneen OTaru, jonka nuorisokaarti näkyi niin metsässä kuin tuloslistoillakin 1990-luvun lopulla hyvin edustettuna.⁹⁸ Yrityksiä lajin levittämiseksi uusille alueille jatkettiin kun PuPo järjesti toisen osakilpailunsa Piippolan Ritomäellä, mikä sai jatkoa myös seuraavana vuonna.⁹⁹

Vuonna 1997 Seuturastien ongelmia lisäsi vielä pitkään jatkunut talvi, jonka vuoksi kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua jouduttiin perumaan harvinaislaatuisesta syystä: Metsissä vielä toukokuun puolivälissä ollut puolimetrinen lumikerros esti siellä liikkumisen.¹⁰⁰ Kun kausi vihdoin saatiin käynnistymään jatkoivat osanottajalukemat lähes hallitsematonta romahdustaan: Kauden osanottajakeskimäärät kilpailua kohden putosivat vuoden 1996 keskiarvosta 86 nyt seitsämällätoista osanottajalla per kilpailu vuoden 1997 keskiarvon jäädessä vain 69:ään. Samaan keskiarvoon jäätiin myös seuraavana vuonna. Nyt lasten sarjojen osanottajamäärien apatia näyttäisi levinneen myös normaaliradoille aikuisten sarjoihin.¹⁰¹ Seuturastit eivät olleet kuitenkaan vähenevien osanottajamäärien kanssa yksin, minkä huomion myös OuHu:n Martti Kukkola teki organisoimansa osakilpailun yhteydessä. Hän arvioi osallistajamäärien pudonneen nopeasti niin iltarasti-tapahtumissa kuin kansallisella tasollakin järjestetyissä kilpailuissa kautta maan.¹⁰² Ehkä syitä myös Seuturastien vähentyneeseen suosioon tulisikin etsiä laajemmalta kansalliselta tasolta.

Vaikka Seuturastit olivat historiansa pahimmassa kriisissä viettivät iltarastit kansallisena ilmiönä 20-vuotisjuhlavuottaan. Kansallisella tasolla ne olivat kasvaneet suorastaan valtaviin mittoihin kun niitä vuonna 1997 järjestettiin jo yli kolmellasadalla paikkakunnalla ja nihin osallistui kesän aikana yli 60 000 henkeä.¹⁰³ Aikamoisia lukemia ja voikin vain arvuutella kuinka moni muu urheilulaji tai liikuntatapahtuma onnistuu viikosta toiseen liikuttelemaan samanlaisia massoja läpi kesän. Ehkä mistään kriisistä ei Seuturastienkaan osalta voida puhua vaan pikemminkin suosion normalisoitumisesta suunnistus ”buumin” kaltaisen aallonharjan jälkeen, joka koitti 1990-luvun alussa lajin rynniessä näkyvästi Seuturastien avulla alueen urheilulajien ja liikuntaharrastusten eturintamaan uutuusinnostuksen ja aktiivisen nuorisotyön voimilla.

Yhteisen edustusseuran, Pyhiksen taru näyttäisi myös alkuinnostuksen jälkeen loppuneen. Kahden kilpailukauden 1994 – 1995 jälkeen näyttäisivät kilpailujen tuloslistojen perusteella että kaudella 1996 SiSe:n edustajat jättivät seuran ja palasivat edustamaan ”emäseuraansa”. Lopullisesti Pyhis katoaa kaudella 1997 kun myös HaU:n ja OuHu:n urheilijat palasivat edustamaan emäseurojaan¹⁰⁴ ja Jyväs-Jukola Jyväskylässä olikin viimeinen kilpailutapahtuma johon Pyhis seurana osallistui.¹⁰⁵

Seuturastien ahdinkoon herättiin kunnolla kaudella 1998, mistä kertoo esimerkiksi ainakin OTarun järjestämien osakilpailujen yhteydessä toimineet erityiset aloittelijoiden ohjaajat, joilta sai apua, vinkkejä ja tukea.¹⁰⁶ Pyhäjokiseutukin peräänkuulutti toimia ja uusia ideoita tapahtuman uudelleen virvoittamiseksi.¹⁰⁷ Kuitenkin esimerkiksi surkea karttatilanne useissa seuroissa jatkui ja kilpailuja pidettiin jopa kymmenen vuotta vanhoilla kartoilla kuten Merijärven Ristivuorella.¹⁰⁸ OTarun yritykset uusien harrastajien saamiseksi ovat kuitenkin merkki tulevasta suunnasta rastien kehittämistä ajatellen.

Rastikausi 1999 oli sitten Seuturastien historian vaikein. Osanottajamäärät romahtivat alimmilleen keskiarvona 61 per osakilpailu.¹⁰⁹ Urheilutoimittaja Ari Vilminko ei voinut kisaraporteissaan kuin ihmetellä missä vika, missä kaikki ovat, kun osanottajamäärät kauden ensimmäisissä osakilpailuissa olivat vain viidenkymmenen luokkaa.¹¹⁰ Vilminko laati Pyhäjokiseutuun jopa erikoisjutun sarjan heikosta tilanteessa, jossa hän summasi tilannetta, laskeneita osanottajamääriä ja kyseli keskustelun aloittamisen omaisesti syitä näiden takana. Samalla hän harmitteli sitä suurta työmäärää, jonka seurat kilpailuja järjestääkseen tekevät, mutta eivät saa ihmiä osallistumaan tapahtumiin. Jutun päätteeksi hän kutsui Seuturastitoimikuntaa hätäkokoukseen asian tiimoilta.¹¹¹ Sitä järjestettiinkö kyseistä kokousta ei mistään selvinnyt, mutta varmaa on että asia oli huolestuneena puheenaiheena rastiväen keskusteluissa.¹¹²

Huolimatta suurista vaikeuksista joihin noina 1990-luvun lopun vuosina oltiin Seuturasteilla jouduttu ei sarjan lopettaminen noussut missään välissä puheenaiheeksi ainakaan Pyhäjokiseudun sivuilla. Omaa kieltään tilanteen vakavuudesta kertoo kuitenkin se että Pyhäjokiseutu uutisoi niin voimakkaasti tukemansa sarjan huonosta tilanteesta, siloittelematta yhtään välillä lähes lohduttomalta tuntunutta tilannetta.

1990-luvun aikana on mielenkiintoista huomata että vaikka suunnistuksen harrastajien yhteistyö jokilaakson sisällä on entisestään tiivistynyt on muu ylikunnallinen yhteistyö jokilaakson alueella vähentynyt esimerkiksi Siika-Pyhäjokialueen Liiton osalta. Merkityksensä tähän on ollut seutukunta rakenteen syntymisellä vuonna 1996, joka on vienyt pohjaa pois jokilaakson sisäiseltä ylikunnalliselta yhteistyöltä jota ennen edusti Siika-Pyhäjokialueen liitto. Jokilaakson kunnat kun ovat kaikki suuntautuneet eri seutukuntiin: Kärsämäki Nivala-Haapajärven seutukuntaan, Haapavesi vuodesta 2001 lähtien Siikalatvan seutukuntaan, Oulainen ja Merijärvi Yliviekan seutukuntaan, sekä Pyhäjoki ja Vihanti Raahen seutukuntaan. Näin ollen näiden kuntien keskinäinen yhteistyö on jäänyt koko ajan enenevissä määrin taka-alalle ja etenkin yhteistyö vahvemmalta tuntuvan Kalajokilaakson tai Raahen kaupunkien suuntaan on alkanut kiinnostamaan omaa jokilaaksoa enemmän.¹¹³

Toisin on käynyt liikuntarintamalla jossa Pyhäjokialueen seurat ovat löytäneet toisensa yhteisten vuosittaisten urheilutapahtumien muodossa, näin paitsi edellä mainituissa Pyhäjokiseudun organisoimissa suunnistuksen Seuturasteissa, hiihdon Seutu-cupeissa ja yleisurheilun Seutu-gameseissa myös esimerkiksi Siika-Pyhäjokialueen Liiton organisoimissa hiihdon alukisoissa.¹¹⁴ Ompa ajoittain myös muissaki urheilulajeissa kuin suunnistuksessa, esimerkiksi hiidossa herännyt haaveita Pyhäjokilaakson alueen yhteisseuran aikaansaamiseksi.¹¹⁵

Ylös

2.2. Uuden nousun ja kukoistuksen 2000-luku 2000 – 2005

Uusi vuosituhat muodostui käännekohdaksi Seuturastien historiassa. Vuosia jatkunut ”lama” saatin taitettua kasvun urille. Keväällä 2000 kokoontunut Seuturastitoimikunta teki selkeän painotuksen nuoriin päättämällä alkaa palkita kaikki lasten- ja nuortensarjojen osakilpailuosanottajat, sekä lisäämällä opetus- ja ohjaustoimintaa. Tämän lisäksi jo 1990-luvulla kokeiltujen pikamatkojen määrää kalenterissa lisättiin kolmeen.¹¹⁶ Suurena muutoksena kauden alun lähtökohtiin oli myös se että vuodesta 1993 Seuturasteja järjestämässä ollut, sarjan seuroista suurin, SalRe jättäytyi pois. Samalla kesän osakilpailukalenteri koki muutoksia kun osakilpailujen määrä putosi 12:sta, olihan se ollut jo usean vuoden ajan 14 ja kaudella 1993 peräti 17.¹¹⁷

Uudistukset näyttäisivät toimineen ja ensimmäistä kertaa sitten kauden 1996 meni 100 suunnistajan raja osakilpailussa rikki OuHu:n rasteilla Oulaisten Honkamajalla.¹¹⁸ Tosin jo kauden ensimmäiseen OTarun osakilpailuun Oulaisten Törmäperällä osallistui päälle sata osanottajaa, kun tapahtuman yhteydessä järjestettiin lähemmäs viisikymmentä lasta ja nuorta kerännyt suunnistuskerho, joka kertoo osaltaan alueella uudelleen voimistuneesta halusta keskittyä nuorisotyöhön uusien harrastajien löytämiseksi.¹¹⁹

KäKa:n osakilpailussa kesäkuun alussa taas tehtiin omanlaistaan historiaa kun kisan ratamestari Niilo Malkamäki julkaisi kisan tulokset ensimmäistä kertaa Internetissä. Tämän jälkeen Malkamäki toimikin vuosia Seuturastien Internet kotisivun ja tilastoinnin ylläpitäjänä.¹²⁰ Tekniikan esiinmarssi suunistukseen jatkui tästä muutamaa
viikkoa myöhemmin kun SiSe:n kisoissa kokeiltiin ensimmäistä kertaa lainassa ollutta elektronista leimaus- ja ajanottojärjestelmä EMIT:tiä pihtileimauksen ohella.¹²¹

Ennen kaikkea lasten ja nuorten löytyminen taas suunnistusmetsiin oli kauden 2000 ilmiö. Tämä näkyi tuloslistojen kasvaneissa rr- ja tr-ratojen osanottajamäärinä¹²² ja tätä tervehdittiin ilolla seurojen ja kisajärjestäjien lisäksi myös Pyhäjokiseudun uutisoinnissa lähes jokaisen kisaraportin yhteydessä. Näin esimerkiksi Honkamajan yli sata osallistujaa vetäneen osakilpailun jutussa, jossa Ari Vilminko antaa takaisin Kalevan saman viikon uutiselle, jossa väitettiin suunnistuksen lajina olevan hiipumassa ja ”ukkoutumassa”. Näin hän toteaa ylpeänä ettei asian laita ole ainakaan Seuturasteilla.¹²³ Olkoonkin että uutisointi kyseisen toimittajan osalta oli muutaman edellisen vuoden aikana ollut juuri päinvastainen juuri nuorimpien osanottajien ollessa vähissä. Todettakoon muuten että tutkimuksessani ilman huomiota jäänyt kuntakohtainen Pyhäjokialueen suunnistusseurojen ja Pyhäjokiseudun vuodesta 1986 järjestämä vuosittainen suunnistuksen Seuturasti-viesti keräsi vuonna 2000 ennätysmäärän joukkueita. Haapaveden Kokkovuorella heitä kun oli mukana 35 kolmihenkistä joukkuetta, osa tosin valtakunnalliselta Kalajoella pidetyltä suunnistus-rippikoululeiriltä.¹²⁴

Vuodesta 2001 tuli Pyhäjokialueen suunnistukselle omalla tavallaan virstanpylväs. Jo kauden aluksi tätä tukemassa oli SSL:n Suunnistus 2001-kampanja, joka piti sisällään koulutusta, tiedotusta ja markkinointitoimintaa juuri kuntosuunnistusta ja iltarasteja silmällä pitäen. Pyhäjokialueella tämä näkyi muun muassa Seuturasturasti-yhteisöön kuuluvien seurojen ja SSL:n yhdessä järjestäminä ratamestari- ja kerho-ohjaaja kursseina, sekä osakilpailujen lisäpalkintoina ja uudella näkyvällä markkinointimateriaalilla.¹²⁵ Suunnistus 2001-kampanja liittyi taas saman vuoden maailmanmestaruuskisoihin, joita Suomi isännöi Tampereella. Kisoihin liittyi myös kauden historiallisuus Seuturasteille, sillä Seuturastien ja Vihannin SiSe:n kasvatti Pasi Ikonen voitti yllättäen pikamatkojen maailmanmestaruuden mikä synnytti Pyhäjokilaakson suunnistuspiireissä varsinaisen menestyshuuman. Menestys huomioitiin laajalti niin Pyhäjokiseudun sivuilla kuin Seuturasti-kilpailujen yhteydessä.¹²⁶

Jo ennen maailmanmestaruuskisojen uutisia ja etenkin niiden jälkeen myös Seuturastien osallistujamäärät kohosivat tasolle jota ei oltu vuosiin nähty. Kauden 2001 osallistujakeskiarvoksi kisaa kohden tuli 95, joka lähenteli jo 1990-luvun menestysvuosien lukemia.¹²⁷ Varsinkin Ikosen maailmanmestaruuden jälkeisissä osakilpailuissa päästiin todella korkeisiin, yli sadan osanottajan lukemiin lähes jokaisessa, jonka Ari Vilminko laski liittyneen suoraan Ikosen menestyksen mukanaan tuomaan nosteeseen.¹²⁸ Ikonen itse on haastatteluissaan korostanut Seuturastien ja kasvattajaseura SiSe:n roolia varsinkin uransa alussa, lasten ja nuortensarjalaisena ollessaan.¹²⁹ Ikosen ohella Seuturastien kasvateista nuorten sarjoissa hyvin menestynyt OTarun hiihtosuunnistaja Katja Rajaniemi teki talvikaudella 2001 kovaa vauhtia läpimurtoa kansainvälisellä tasolla, jota ei jätetty myöskään huomiotta.¹³⁰

Uutena ilmiönä olivat seurojen hankkimat, kilpailukohtaiset sponsorit, jotka yleistyivät 2001 kauden aikana. Taustalla tässä oli lasten- ja nuorten sarjojen joka kilpailuissa jaetut osanottajapalkinnot, jotka nostivat kisojen järjestelykustannuksia.¹³¹ Toisaalta se saattoi myös liittyä kasvaneeseen kiinnostukseen lajia kohtaan alueella.

Hienosti sujunut kausi 2001 tarjosi hyvät lähtökohdat kaudelle 2002, josta tulikin osanottajamääriltään paras lähemmäs kymmeneen vuotten sitten kauden 1994. Kauden keskiarvoksi kilpailua kohti tuli 98 suunnistajaa, joka on sarjan historian kuudenneksi paras osallistujakeskiarvo, muiden sitä parempien keskiarvojen sijoittuessa yhtä poikkeusta lukuunottamatta 1990-luvun alun huippuvuosiin.¹³²

Ennen kaikkea SiSe:n toiminta vaikutti saaneen piristysruiskeen, ehkäpä Pasi Ikosen edellisvuoden maailmanmestaruuden myötä. Tämä näkyi niin SiSe:n järjestämien osakilpailujen osallistujamäärissä, tuloslistojen suurissa siseläis-määrissä kuin paljon huomiota ja uusia harrastajia keränneissä lasten ja nuorten oravanpolkukerhoissa. SiSe:n Vihanninkankaalla järjestämillä Seuturasteilla 22.5 tehtiin myös Seuturastien historian osallistujaennätys 402 osallistujaa, kun kaikkien Vihannin koulujen ja päiväkotien lapset ja nuoret kävivät niillä osana päiväohjelmaansa.¹³³ Sama tempaus järjestettiin myös seuraavana vuonna.¹³⁴

Toisaalta juuri Vihanninkankaan kisan osanottajamäärät nostavat kauden osanottajamäärien keskiarvoa huimasti ylöspäin, sillä vaikka nousua määrissä on jonkin verran nähtävissä ei yhdessäkään toisessa kauden kilpailussa päästy yli sadan osanottajan.¹³⁵ Näin ollen 98 suunnistajan osanottajakeskiarvon voisi sanoa olevan tilastoharhaa. Sama toistui myös seuraavan vuonna 2003, jolloin osallistujakeskiarvo oli 111, joka on Seuturastien historian kolmanneksi paras kausikeskiarvo.¹³⁶

Huolestuttavaksi asiaksi vuodelta 2002 nousi suunnistuksen tilanne Haapavedellä, jossa tuona vuonna elettiin sekavia aikoja eikä HaU:lla ollut kaudella lainkaan omaa suunnistusjaostoa vaan HaU:n urheilijat edustivat kauden aikana pääasiassa OuHu:a.¹³⁷

Yleisenä ilmapiirinä perinteikkäät Seuturastit koettiin 2000-luvun alussa tärkeäksi, suunnistusväkeä yli kunta- ja seurarajojen Pyhäjokialueella yhdistäväksi tekijäksi, joka lisäsi yhteistyötä ja lähensi lajin harrastajia keskenään muillakin elämänaloilla.¹³⁸ Tätä myös maailmanmestari Pasi Ikonen on Pyhäjokiseudun haastattelussa tähdentänyt sanomalla Seuturastien toimivan ”tärkeänä viikottaisena tapahtumana, jossa samanhenkiset ihmiset eri puolilta jokilaaksoa tapaavat”. Ikosen äiti, alusta asti Seuturasteilla mukana ollut Rauni Ikonen toteaa samassa haastattelussa Seuturastien olevan helpotus seuroille, ettei jokaisen tarvitse itse järjestää viikoittain omia iltakisoja, joissa osanottajamäärät eivät nousisi millään yhtä isoiksi kuin ne yhteistyössä ovat.¹³⁹

Pari vuotta jatkunut Seuturastien positiivinen profiilin nostatus ja suosion kasvu huomattiin myös muualla: kauden 2003 aluksi raahelainen SalRe ilmaisi halunsa palata mukaan sarjan järjestelyihin. Kauden 1999 päätteksi sarjan järjestelyistä lähtenyt seura toivotettiinkin muutaman vuoden tauon jälkeen tervetulleeksi takaisin ja samalla rastikalenteri piteni 13 osakilpailun pituiseksi. Samalla kalenterin hyväksynyt Seuturastitoimikunta päätti nostaa kilpailujen osanottomaksun kahdesta kolmeen euroon.¹⁴⁰ HaU:kin sai reilun vuoden ”tuumaustauon” jälkeen rivinsä järjestykseen ja palasi kaudelle 2003 uudistunein voimin Pyhäjokialueen suunnistuskartalle.¹⁴¹ Myös OuHu:n raportoitiin menneen parina vuonna isoin harppauksin eteenpäin ja sen elokuun 2003 lopulla järjestämien aluemestaruuskisojen yhteydessä seuran suunnistusjaostossa arvioitiin oleen jopa 40 aktiivista toimijaa, joista suuri osa nuoria.¹⁴²

Positiivisen kauden 2003 Seuturastien päätöstilaisuudessa sarjan yhdyshenkilö Matti Haapakoski summasikin viimeisimpien vuosien kehitystä merkkinä siitä että alueen suunnistuksen ja Seuturastien aallonpohja on lopullisesti ohitettu.¹⁴³ Myös tilastot ja yleinen julkisuuskuva puhuivat tämän puolesta. Kaudet 2004 ja 2005 olivat sitten eräänlaista normalisoitumista osanottajamäärissä muutaman vuoden huippulukemien jälkeen. Toisaalta kyseisinä vuosina ei järjestetty kahtena edellisvuotena mukana ollutta Vihannin koululaissuunnistustapahtumaa, joten spekulaatiot niiden aiheuttamasta tilastoharhasta voidaan sulkea pois ja arvioida vuosien 2004 ja 2005 osanottaja-keskiarvoina olleen 96:n olevan näin ajateltuna jopa parempi kuin parina edellisenä ”huippuvuonna”.¹⁴⁴ Vuosina 2004 ja 2005 päästiinkin lähes joka kisassa, poislukien syrjäisimmät Kärsämäen ja Pulkkilan osakilpailut, lähelle 100 osanottajan lukemia ja useita kertoja sen ylikin vieläpä reilusti. Pyhäjokiseutu muistikin hehkuttaa suunnistuksen uutta paluuta alueen suosikkiurheilulajien joukkoon kisaraporteissaan.¹⁴⁵

20-vuotis juhlakauden 2005 päätteeksi järjestettiin vuosittainen päätöstilaisuus Kärsämäen Katajan urheilutalolla, tällä kertaa tosin juhlavuoden vuoksi tavallista hienompana noin sadan hengen mukana ollessa.¹⁴⁶ Pyhäjokilaakson suunnistuksen yhteinen, pitkäaikainen hanke oli tullut kunnioitettavaan 20-vuoden ikään. Sen eteen tehty työ, sekä ne hedelmät joita se ihmisten liikuttajana, aktivoijana; nuorten kasvattajana sekä suunnistuksen tunnetuksi tekijänä ja levittäjänä on Pyhäjokilaakson alueella saanut aikaan ovat arvoltaan mittamaattomat, suorastaan korvaamattomat ajatellen suunnistusta lajina ja harrastuksena.

Tämä tutkimus on keskittynyt hyvin vahvasti Seuturasti-ilmiöön paikallisella, Pyhäjokialueen tasolla koska käytännön toiminta tapahtuu liikuntakulttuurissa ruohonjuuritasolla. Kuitenkaan tämä toiminta ei tapahdu erillään ympäristöstä vaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa laajemman liikuntakulttuurin kehityksen kanssa.¹⁴⁷

Pyhäjokialueen mittakaavassa hyvän katsauksen liikuntakulttuurin muutoksiin 1990 ja 2000-luvuilla antaa Pyhäjokiseudun pääosin vuonna 2003 tekemä juttusarja alueen urheiluseurojen kuulumisista.¹⁴⁸ Juttusarjasta kävi hyvin ilmi että liikuntakulttuuri pienien paikkakuntien pienissä seuroissa on aaltoliikettä, etenkin joukkuelajien osalta. Muutaman pelaajan lopettaminen on saattanut merkitä koko palloilulajin kilpatoiminnan loppumista kunnasta. Etenkin moni seudun jalkapallojoukkue on kokenut kovan alkuinnostuksen jälkeen loppumisen. Palloilulajeja huomattavasti varmempi ja ennen kaikkea tasaisempi asema alueen liikunnassa onkin yksilölajeilla. Voisikin todeta yleisurheilun, hiihdon ja suunnistuksen olevan Pyhäjokialueen päälajit pitkällä 15 vuoden aikatähtäimellä, palloilulajeista jääkiekolla ja jalkapallolla vaikuttaisi olevan varmin jalansija. Kuitenkin on yleisilmeeksi todettava että joukkuelajit ovat tulleet etenkin 1990-luvulla ja 2000-luvulla jäädäkseen Pyhäjokialueen liikuntakulttuuuriin haastaen perinteiset yksilölajit yleisurheilun ja hiihdon, sekä entisen pääpalloilulajin pesäpallon, joka ainakin 2000-luvulla näyttäisi kamppailevan jopa olemassaolostaan alueen seuroissa. Suunnistuksen laajuisesta seurarajat ylittävästä yhteistyöstä ei voida muiden lajien osalta puhua samassa mittakaavassa.

Laajemmalla kansallisella tasolla näkyy myös 1980-luvun lopulta lähtien joukkuelajien, sekä kansainvälisten yksilöperusteisten voima- ja taitolajien nousu liikuntakulttuurin eturintamaan, samalla kun urheilun lajiliitot ja seurat ottavat aina keskusliitto SVUL:ää myöten kuntoliikunnan strategisesti keskeiseksi toimialakseen. Urheiluseuroista on alkanut tulemaan entistä enemmän harrastejärjestöjä ja liikuntaharrastus on muuttunut entistä ei-institutionaalisemmaksi harrastamiseksi, jota kulutusyhteiskunta ja markkinat eriyttävät alati uusine liikuntavälineineen ja ”muotilajeineen”. Liikunnasta on tullut 2000-luvulle tultaessa viihdettä, mutta myös entistä enemmän terveellisen elämäntavan monipuolinen perusta.¹⁴⁹ Perinteisiin lajeihin lukeutuva suunnistus onkin kovan haasteen edessä kilpailessaan muiden vanhojen ja kokoajan kasvavien ”uusien” lajien joukon kanssa harrastajista. Iltarastit voivatkin olla mitä parhain näyteikkuna lajista suurien liikuntaa harrastavien massojen suuntaan.

Ylös
LOPPUSANAT

Seuturastit syntyivät vuonna 1986 Pyhäjokilaaksoon jatkamaan alueen suunnistuksen jo 1950 – 1960-luvuilla alkanutta harrastusta. Samalla se mahdollisti yhä laajempien harrastajamäärien löytymisen lajin pariin. Iltarastisarjan taustalla voidaan nähdä iltarastien yleinen leviäminen kaikkialla Suomessa ja laajemminkin kuntoliikunnan voittokulussa osana liikunta- ja urheilukulttuurimme monimuotoistumista. Pyhäjokialueelle leviäminen tapahtui paitsi oman Pohjois-Pohjanmaan suunnistuspiirin myös suurelta osiin naapuripiiriin kuuluneen Kalajokilaakson iltarastien vaikutuksesta. Toisaalta jokakesäisen tapahtumasarjan taustalla oli myös omia, kotikutoisia aineksia kuten alueen seurojen jo vanhastaan järjestämät omat kunto- ja harjoituskisasarjat sekä paikallislehti Pyhäjokiseudun työ jokilaakson liikunnan parissa.

Seuturastit mahdollistivat uusien lajin harrastajien löytymisen lajin pariin, tekivät lajin harrastajille harjoittelun mielekkäämmäksi harjoitusmaastojen monipuolistuessa sekä ylipätään mahdollisti näinkin laajamittaisen ja suuritöisen toiminnan aikaansaamisen alueella. Suunnistuksen harrastajia kun löytyy kohtuullisen harvasti laajalla alueella, jolloin yli kunta- ja seurarajojen tehtävän yhteistyön rooli on korostunut ja ollut edellytys toiminnan järjestämiselle mielekkäällä tavalla. Kaiken kaikkiaan arvelisin kilpailutapahtumien osanottajamäärien perusteella suunnistuksen harrastajia olleen Seuturastien kahdenkymmenen ensimmäisen vuoden aikana Pyhäjokilaaksossa noin 100 levinneenä jokilaakson alueen kuuden kunnan alueelle.

Tälle, sekä sitäkin huomattavasti suuremmalle lajia satunnaisesti harrastavalle joukolle Seuturasteista on muodostunut tärkeä liikunta- ja sosiaalinen tapahtuma, joka viikoittain kesäkaudella kokoaa ja yhdistää alueen suunnistajat yhteen. Tämä on poikinut myös paljon muuta yhteistoimintaa esimerkiksi yhteisistä hankinnoista ja kursseista aina yhteiseen, tosin lyhytaikaiseksi jääneeseen, edustusseuraan – Pyhikseen. Se mikä Seuturastien vaikutus on ollu suunnistuksen harrastamisen ja tunnettavuuden lisääntymiseen Pyhäjokialueella ei voida edes määritellä.

Kun vielä 1980-luvun alussa lajin yksittäisissä kilpailuissa alueella oli korkeintaan pari kolmekymmentä osallistujaa, hekin lähinnä lajia tosissaan kilpaa harrastavia miehiä, vakiintui Seuturastien osallistujamäärät selvästi yli 50:n per kilpailu huonoimpinakin vuosina. Samalla lajista on tullut myös naisten ja nuorten. Juuri nuorten saaminen lajin pariin on ollut Seuturastien eräs ”silmäteristä”. Sarja on ollut kasvattamassa ja liikuttamassa kymmenittäin nuoria ja vanhempiakin liikkujia aina maailmanmestareita myöten. Uskaltaisin väittää että ilman Seuturasteja tähän ei oltaisi alueella päästy, ei ainakaan suunnistus-nimisen lajin toimesta. Vaikka sarja koostuu kilpailuista – iltarasteista – ovat Seuturastit huolimatta tulosranking-systeemeistä ynnä muista olleet aina ennen kaikkea kuntoliikunnan ja harjoittelun tapahtumia, joissa Seuturastien kasvatin maailmanmestari Pasi Ikosen sanoin: viikottain samanhenkiset ihmiset eri puolilta jokilaaksoa tapaavat toisiaan. Suurimmat tulostavoitteet on jätetty ratkaistaviksi muille kartoille ja tärkeintä on ollut mielekäs ja ennen kaikkea itsensä haastava toiminta suomalaisessa luonnossa.

Vaikka Seuturastit ovat kokeneet historiansa aikana niin myötä- kuin vastoinkäymisiä aaltoliikkeen tavoin on ainakin kahdenkymmenen ensimmäisen vuoden aikana selvitty voittajana karikoistakin. Seurojen rajat ylittävälle yhteistyölle tullee lisääntymään kysyntää muuttuvassa suunnistusmaailmassa ja siinä Seuturastit tarjoavat oivan lähtökohdan uusien yhteistyökuvioiden rakentamisessa myös tulevaisuudessa. Yhteistyö on korostunut ja korostuu jatkossakin Seuturastien kaltaisessa toimintaympäristössä, jossa toimijat eli seurat ovat suhteellisen pieniä. Juuri yhdessä tekeminen mahdollisti ja mahdollistaa merkittävien tulosten aikaansaamisen. Suunnistajille on kehittynyt esimerkillinen aluellisen yhteistyön verkosto ja toimintakulttuuri, jonka pohjalle on mahdollista rakentaa tulevaisuuden suunnistavaa Pyhäjokialuetta.

Ylös

LÄHTEET JA TUTKIMUSKIRJALLISUUS

I Painamattomat lähteet

OULUN MAAKUNTA-ARKISTO (OMA)

Suomen Valtakunnan Urheiluliiton Oulun piirin arkisto (SVUL:n Oulun piirin arkisto)

Suunnistusjaoston pöytäkirjat 1950-1993

Suunnistusjaoston kilpailuvakiokunnan pöytäkirjat 1974-1993

Suunnistusjaoston kuntosuunnistustoimikunnan pöytäkirjat 1978-1993

Suunnistusjaostolle saapuneet kirjeet 1985-1993

Suunnistusjaoston toimintakertomus 1989

Pohjois-Pohjanmaan piirin suunnistusseurojen kevät- ja syysparlamenttien pöytäkirjat 1978-1993

II Painetut lähteet

Kalajokilaakso 1983, 1994 – 1995

Pyhäjokiseutu 1982 – 2005

Suunnistaja 1995-1997

III Haastattelut

Haapakoski, Matti. Oulainen 16.1.2009. Haastattelija Tapani Lintula Oulun yliopiston Humanistinen tiedekunta / Historiatieteet.

IV Sähköiset lähteet

Jukolan viestin tulospalvelu. http://www.jukola.com/tulokset/fi/haku/?hakusana_seura=Pyh E4jokiseudun+suunnistajat&hakusana_juoksija=&aika_alku =&aika_loppu= (luettu 28.8.2009).

V Tutkimuskirjallisuus

Itkonen 1991 Hannu Itkonen, ”Tarmompa poekija ollaan” - Tutkimus suomalaisen urheiluseuran muutoksesta, Joensuun yliopisto, kasvatustieteellisen tiedekunnan tutkimuksia, Joensuu 1991.

Kvick & Peura 1997 Ilmari Kvick ja Markku Peura, Pohjoisneula: Kalevan rastin neljä vuosikymmentä 1956-1996, Pohjoinen 1997.

Liikunnan ja urheilun maailma 17/2003 verkkolehti. Suomen Liikunta ja Urheilu ry. http://www.slu.fi/lum/17_03/ (luettu 21.10.2009).

Liimatainen 1979 Rauno Liimatainen, Keski-Suomen suunnistus vuoteen 1979, Suunnistuskirjat, Jyväskylä 1979.

Liimatainen 1981 Rauno Liimatainen, Suuri Suunnistusteos I, Suunnistuskirjat, Jyväskylä 1981.

Merkkiniemi 2004 Eija Merkkiniemi, ”Jyvät erottuvat akanoista”. Pyhäjokialueen asialla : Pyhäjokiseudun 50- vuotisjuhlakirja, s. 148-149. Päätoimittaja Harri Turunen, Pyhäjokiseutu, Oulainen 2004.

Niemelä 1995 Osmo Niemelä, Suunnistuksen tarina 60, Suomen Suunnistusliitto, Helsinki 1995.

Pirilä 2007 Sami Pirilä, Siika-Pyhäjokialueen Liiton historia vuodesta 1952 – Alueliiton työtä ja tuloksia yli puolen vuosisadan ajalta, Siika-Pyhäjokialueen Liitto, Raahe 2007.

Santonen 1979 Pirjo Santonen, Harvapuheisesta moniääniseksi – Pyhäjokiseutu 25-vuotta, Pyhäjokiseudun kustannus, Oulainen 1979.

Turunen 1986 Harri Turunen, Oulaisten historia, Pyhäjokiseudun kirjapaino Oy, Oulainen 1986.

Wuolio 1982 Eija-Leena Wuolio, Suomen liikuntahistoria, Valtion painatuskeskus, Helsinki 1982.

Liite 1. Seuturastien osanottajamäärien keskiarvo kilpailua kohden kausittain (viiva), sekä osakilpailujen määrät kausittain (pylväät) vuosina 1986 – 2005.

Lähteet: Pyhäjokiseudussa 1986 – 2005 julkaistut osakilpailujen tulokset.

Liite 2. Seuturastien osanottajamäärien keskiarvot radoittain.

Huomio: Merkintä H radan nimen edessä tarkoittaa miesten sarjaa ja merkintä D naisten sarjaa (esimerkiksi HA = miesten A-rata ja DA = naisten A-rata). Mikäli kaudella ei ole erikseen jonkin radan kohdalla merkintää keskiarvosta ei joko sarjaa ole järjestetty tai sekä naiset että miehet ovat kilpailleet samassa sarjassa jolloin keskiarvot näkyvä H-sarjan radan luvuissa (esimerkiksi RR-radalla kausina 1986 ja 1987 olivat tytöt ja pojat samassa sarjassa ja sarjan keskiarvot näkyvät tässä taulukossa sarakkeessa HRR).

Ylös

Lähteet: Pyhäjokiseudussa 1986 – 2005 julkaistut osakilpailujen tulokset.